Olen monesti miettinyt, että miten hieno maailma olisikaan, jos ihmiset perustaisivat käsityksensä terveeseen järjenkäyttöön ja rationaaliseen tietoon. Uskonnot erilaisuuksineen ja eri jumalineen on aiheuttanut tuhoa suurelta osin tällä maapallolla, ihmisiä, eläimiä ja luontoa on tuhottu ylemmän tahon vuoksi ja lähes kaikki sodatkin ovat alkaneet uskontojen kohdatessa erilaisine ajatusmaailmoineen. Oli hienoa lukea meidän oman (entisen)ulkoministerin ajatuksia siitä, että kuinka hän uskalsi myöntää julkisesti olevansa ateisti, pelkäämättä sen aiheuttavan uralleen toisenlaista tuhoa.
Siteeraan tässä ilta-sanomien kirjoittamaan artikkeliin 4.1.2008, ”Olen ateisti”, ilmoitti kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) 200-päisen juhlayleisön edessä Helsingin yliopiston Porthaniassa. Tuomiojan mukaan poliitikot eivät yleensä tunnustaudu ateisteiksi, eikä Yhdysvalloissa yksikään poliitikko uskalla olla siinä asiassa rehellinen. Tuomioja myönsi kestäneen pitkän ajan ennen kuin hän itsekin tuli ateistina kaapista ulos. Tuomioja suri, että maailmassa kunnioitetaan kaikkein vähiten uskonnottomien vakaumusta. Hän halusi suojella alaikäisiä lapsia siltä, että heidät ennalta määrätään ja pakkosyötetään jonkin uskonnon kannattajiksi. Lasten mieltä ei saa Tuomiojan mielestä myrkyttää.
Historia, menneisyys ja kasvatus ovat niin tiukasti sitoneet meidät ihmiset tiettyyn muottiin, ettei yhtäkkiä muutamassa vuosikymmenessä voida siirtyä liian isoja askeleita uskonnottomuuteen, siihen ”tyhjään tilaan”, missä ei ole mitään muuta kuin sinä, ajatuksesi ja tietosi todellisuudesta. Tämä kyseinen tyhjä tila, jossa ihmiset ajattelisivat elävänsä evoluution yhtenä lenkkinä, arvostaisivat elämää, tekisivät muiden elämästä elämisen arvoista ja kunnioittaisivat sitä mitä muut tekevät, kunhan tekevät niin, ettei siitä ole haittaa millekään muulle elävälle olennolle. Samoin opein kuin kristinuskoisessa raamatussakin on kehotettu tekemään, mutta ilman sitä satuolentoa, joka mukamas meitä tuolta ylhäältä johdattaa. Olen ainakin ylpeänä eronnut kirkosta, tehnyt elinluovutuskortin kukkarooni ja samaisen kortin yhteyteen myös liittänyt ”tahdon siviilihautajaiset”-ilmoituksen ihan vain tulevaisuutta ajatellen. Aamen.
